ponsi

WordCampUK 2010, Manchester

11.8.2010 kirjoittanut markus

Wordpress-kehittäjät tapasivat toisiaan seminaarin merkeissä 16.7.–19.7. Manchesterissa Englannissa. Viikonlopun ohjelmaa seurasivat myös Ponsin työntekijät Markus Tammi ja uusin vahvistus Daniel Koskinen.

Wordpress on kasvanut blogialustasta “oikeaksi” sisällönhallintajärjestelmäksi ja olemme päätyneet käyttämään kyseistä avoimen lähdekoodin järjestelmää toteuttamiemme verkkosivustojen pohjana. Ideointijärjestelmissä käytämme edelleen .NET-teknologialla toteuttamaamme  sovellusta.

Seminaarin kiinnostavin anti liittyi Wordpressin mahdollisuuksiin yhteisöllisten sivustojen toteutuksessa. Wordpress muuttuu yhteisöalustaksi BuddyPressin avulla. Ponsi tarjoaa tulevaisuudessa BuddyPressin päälle tehtyä yhteisön viestintäympäristöä, jonka avulla organisaatio voi edullisesti saada käyttöönsä nykyaikaisen verkkopalvelun jäsenilleen. BuddyPressiä on käytetty menestyksekkäästi mm. Volkswagenin yhteisösivustolla. Muita esimerkkejä ja tietoa BuddyPressistä löytyy osoitteesta: www.buddypress.org.

Viikonloppu vahvisti ajatuksiamme Wordpressistä helppokäyttöisenä ja suoraviivaisena alustana, joka kehittyy vauhdilla kohti monipuolista sisällönhallintajärjestelmää. Paras kuulemamme määritelmä Wordpressin kolmosversiosta oli “best publishing platform”. Kuvaus kaappaa hyvin keskeisen argumentin alustan puolesta: Wordpressin avulla on helppo julkaista vaihtuvaa sisältöä verkkosivulle. Kolmosversiossa voidaan lisäksi toteuttaa suoraan usean blogin sivustoja.

Ponsi Interactive Oy on toteuttanut puolen vuoden aikana yhteensä neljä kappaletta wordpress-sivustoja mukaanlukien oma blogimme. Esimerkkejä asiakkaillemme toteuttamista sivustoista ovat: www.nuorikulttuuri.fi, www.flowdrinks.com ja www.avartti.fi. Julkaisujärjestelmän kustomoinnin lisäksi olemme olleet mukana sivustojen konseptien suunnittelussa, graafisessa suunnittelussa sekä käyttökokemuksen suunnittelussa.

Jos organisaationne harkitsee verkkosivuston uusimista ja etsitte suunnittelijaa tai toteuttajaa, niin tulemme mielellämme keskustelemaan vaihtoehdoista ja pohtimaan sopisiko Wordpress/BuddyPress organisaationne tarpeisiin.

Avainsanat , , Ei kommentteja

Uusittu verkkosivusto ja uudet toimitilat

25.1.2010 kirjoittanut markus

Muuton keskellä

Vuosi 2010 on alkanut yrityksessä uudistusten merkeissä. Verkkosivustomme on ollut tähän asti käyntikortin omainen, yhden sivun lyhyt kuvaus meistä ja toiminnastamme. Tilanne muuttuu helmikuun alussa, kun siirrymme blogipohjaiseen sivustoon. Perinteisen verkkosivun sijaan yrityksestämme kiinnostuneet voivat lukea tekemisistämme tämän blogin kautta. Kirjoitamme blogiin esittelyjä valikoiduista projekteistamme työvaiheineen, webin kehityksestä, graafisesta suunnitelusta, ilmiöistä ja trendeistä, verkkodemokratiasta ja erityisemmin nuorisotyöhön liittyvistä verkkopalveluista. Vanhemmista projekteista säännöllisesti esillä on myös Aloitekanava.fi-palvelu.

Lisäksi olemme muuttaneet: toimistomme sijaitsee nykyisin Helsingin keskustassa, Annankatu 22:ssa, entisessä galleriatilassa. Lisää kuvia uudesta tilasta tulossa lähitulevaisuudessa, kunhan tavarat ja ihmiset löytävät omat paikkansa.

Vuonna 2010 yrityksemme perushenkilöstö koostuu neljästä työntekijästä: Markus Tammi, Matti Tuominen, Juha Ollikainen ja Antti Veilahti. Lisäksi olemme verkostoituneet useiden yritysten ja freelancereiden kanssa. Yrityksemme toteuttamat verkkopalvelut perustuvat sekä omaan .net-teknologialla tehtyyn ideointi- ja palautejärjestelmään (esim. Aloitekanava.fi) että Open Source -alustojen päälle rakennettuihin LAMP-teknologian (Linux, Apache, MySQL, PHP) verkkopalveluihin. Tulevaisuudessa toimistomme panostaa verkkoprojektien lisäksi entistä enemmän graafiseen suunnitteluun: visuaalisiin identiteetteihin ja julkaisusuunnitteluun.

Avainsanat Ei kommentteja

Ponsi Interactive Oy
Suunnittelutoimisto
Ponsi Interactive Oy
Annankatu 22 E 26,
00100 Helsinki
+358 45 120 6262
info(at)ponsi.fi
etunimi(at)ponsi.fi